3/17/2003 6:01 EST
tiedote 17.3.2003
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen korostaa,
että edessä olevissa hallitusneuvotteluissa vaalien voittajat kohtaavat
isot verotukseen liittyvät haasteet.
"Uhkana on, että veropolitiikan jäädessä tuuliajolle ajaudumme kuin
huomaamatta talouden verojarrutukseen. Tämä pitää välttää. Verotuksella
on ollut ja tulee olemaan tärkeä rooli, jos halutaan vauhdittaa talouden
tasapainoista kehitystä ja parantaa työllisyyttä."
"Verotuksen keveneminen on jo pysähtynyt tänä vuonna. Mikäli jatkossa
tyydyttäisiin tuloverotuksessa pelkkiin inflaatiotarkistuksiin, työn
verotus kääntyisi selvästi kiristyvään suuntaan. Verotus muuttuisi
taloudellisen kehityksen vauhdittajasta sen jarruksi. Palkansaajien
ostovoiman tukeminen veronkevennyksin vaihtuisi ostovoiman leikkaamiseen
veronkiristyksin."
Lehtinen toivookin seuraavan hallituksen kokoajilta vastuullisuutta,
jotta työllisyydestä ja kilpailukyvystä huolehditaan veroratkaisuilla.
"Talouden kehitysnäkymät ovat hämärän peitossa. Nyt täytyy uusilta
päättäjiltä löytyä tahtoa ja kykyä, jotta työn verotuksen määrätietoinen
kohtuullistaminen jatkuisi."
"Työllisyyttä tukemaan esitettiin vaalikampanjan kuluessa
arvonlisäverotukseen ja työnantajamaksuihin liittyviä erityisratkaisuja,
joita on syytä huolellisesti selvittää. Ne voivat osaltaan tukea
työllisyyden parantamisen tavoitetta."
"Edessä ovat myös pääoma- ja yritysverotuksen tärkeät ratkaisut. Niissä
pitäisi löytää kokonaisuus, jossa yrittämistä ja säästäväisyyttä
edistetään, ei rangaista. "
Lisätiedot: toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, Veronmaksajat,
(09) 6188 7300, 0400-414 652